Pia-Marian blogi

Hei Ihanat lukijat,

Hyvin olette minua muistutelleet blogin päivittämisestä. Vihdoinkin siis olen ryhtynyt tuumasta toimeen ja voin luvata, että tämän kertainen tarinointini on täynnä tunnustuksia, ajatuksia rakkaudesta ja rohkeutta myöntää omia virheitään. Luvassa on myös asiaa Kinnari Gymistä, se kun on osa elämääni...niin myötä- kuin vastamäissäkin.

Dietistä on ollut puhetta jo aiemmin ja voin todeta, että dietillä ollaan....Tein kuitenkin päätöksen, etten aio mitään 'kehityskuvia' tänne päivittää enkä avata tuota asiaa muutoinkaan enempää, en myöskään valota kisasuunnitelmiani, jos sellaisia on. Mikäli tästä jotain kerrottavaa syntyy, niin teen sen sitten syksyllä kunnolla kuvien kera.

Tämän kesän aikana olen oppinut, että ahkeruudellakin on rajansa. Olen tehnyt yövuorojen lomituksia kehitysvammaisten asumispalvelussa nyt viitisen kuukautta ja pitänyt salia siinä samalla. Normaalisti yövuoroja on aina 7 ja niitä seuraa 7 vapaapäivää. Minun tapauksessani nuo 7 vapaata ovat täyttyneet luonnollisesti Kinnari Gymillä työskentelystä, mutta myös 'yövuorokeikoista' toiseen asumispalveluyksikköön. Kesän aikana minulla on ollut vain kaksi vapaata viikonloppua, joista ensimmäinen oli juhannus. Nyt odotan tätä työrupeamaa päättyväksi ja myönnän....että loputtomiin ei voi jaksaa. Kun tähän yhdistää kuntosaliharjoittelun kuudesti viikossa sekä aerobisen harjoittelun myöskin kuudesti viikossa sekä kurinalaisen ruokavalion, niin voi vain todeta, että vuorokaudessa on aivan liian vähän tunteja ja ainoa asia, mistä voi enää tinkiä, on uniaika. Se on lyhyt tie kuljettavaksi ja siitä ei saa tehdä tapaa, sillä se ei ole hyväksi terveydelle eikä missään nimessä eduksi mahdolliselle kisadietille. Kaikesta olen kuin olenkin selvinnyt ja kunnialla työni ja harjoitteluni hoitanut, mutta olen elänyt erittäin tiukan aikataulun mukaisesti, suorittanut asioita ja tehtäviä toisensa perään kello kaulassa juosten aikaa vastaan. Olen kiroillut auton ratissa, huokaillut äänekkäästi liian hitaasti kulkevassa kassajonossa kaupassa, nakellut niskojani ja itkeä tirautellutkin piilossa vieraiden silmiltä.
Onnellisuus ei tule suorittamisesta, ahkeruus on kiistatta hyve, mutta ahkerakin voi olla kohtuudella ja nauttia matkasta pelkän päämäärän sijasta. Opiksi on siis otettu!...aina seuraavaan keikkaputkeen asti ainakin...

Olen ylpeänä julistanut sinkkuelämän ihanuutta sekä itsenäisyyttäni jo useassa aiemmassa kirjoituksessani. Olen pohtinut pitkää tietäni aikuisuuteen ja onnellisuuden löytymistä elämääni. Tämä on kuin kohtalon ivaa, mutta ihaninta sellaista, sillä elämääni on löytänyt tiensä mies....'se oikea', juuri silloin, kun sitä vähiten odotin ja tuskin lainkaan osasin edes sellaista kaivata.
Niin kuitenkin kävi, että ystävän ajatuksesta hieman huvittuneena annoin miehelle luvan näytille saapua, sillä uudet ystävät ovat aina tervetulleita elämään ja muistin heti alkuun kertoa, ettei minulla ole aikaa kenellekkään 'siinä mielessä' enkä ole kiinnostunut uudesta ihmissuhdehöttöilystä tällaisessa elämäntilanteessa. Vaikka mistään en kiinnostunut muka ollutkaan, niin ilta toisensa jälkeen löysin itseni kyseisen herran seurasta luennoimasta milloin itsenäisyydestäni, milloin siitä kuinka ylpeä olin riippumattomuudestani ja tavastani elää ja kulkea omaa tietäni...ja siinä se ihminen silti vain oli! Hän ei horjahdellut sanojeni voimasta, ei epäröinyt, vaikka suuni suolsi ilta toisensa perään julistuksia milloin mistäkin, eikä hämmentynyt, vaikka tunteeni viuhtoivat juupas-eipäs-linjalla kuin tuuliviiri. Elämässäni oli aikuinen, vankkumaton mies, joka katsoi sanojeni taakse, suoraan sieluun ja sydämeen. Sieltä sanahelinän takaa näkyi tämän tytön hämmentynyt sydän, joka oli aivan liian arka kumotakseen terävän kielen ja aivan liikaa pohtivan mielen.

Tuli kuitenkin se päivä, se hetki, jolloin ihminen luovuttaa ja laskee suojansa. Siinä hetkessä saa sydän johdattaa, eikä mikään pelko enään nouse tunteiden tielle. Siitä hetkestä ei ole paluuta, sillä sen tien nimi on rakkaus. Sitä tietä siis kuljen...en yksin, vaan yhdessä tärkeän ihmisen kanssa, käsi suloisesti suljettuna miehen karheaan kouraan siinä lähekkäin niin, että tunnen toisen ihmisen lämmön ja lempeän olemuksen. Minä olen se ikuinen epäilijä, joka on saanut oppia, että ei rakkaudesta turhaa niin paljon ole kirjoitettu eikä 'se oikea' ole mikään mielikuvituksen tai ikuisen romantikon luoma illuusio, vaan todellakin totta!!!

Oooh! Tulipa kirjoitettua elämäni romanttisimmat rivit..ja suoraan sydämestä. Palatakseni arkisempiin asioihin, voin todeta, että Arin astuminen elämään on tuonut loistavan lisän treenaamiseen ja lihashuoltoon. Elämäntapa on yhteinen ja siitä nauttivat molemmat. Kinnari Gymillä on ollut muutoinkin loistava kesä!! Väkeä on riittänyt ihan ruuhkaksi asti ja tunnelma on ollut kesäisen leppoisa ja rento. Salilta löytyvät uudet penkkipunnerruspenkit ja paras maastavetolava, jonka olen eläessäni nähnyt. Kiitos siitä maailman parhaalle Jukkikselle, Kinnari Gymin laitteiden huollon ja uusimisen mestarille!

Ennen juhannusta gymillä vieraili ensimmäisen kerran myös Nyyssölän Mika. Treenattiin kimpassa ja korjailtiin poseeraustani. Voin lämpimästi suositella Mikaa tähän tehtävään, etenkin silloin, kun takana on jotain sellaista, mikä aiheuttaa esiintymisen suhteen pelkoja ja ahdistusta. Tällä hetkellä tiedän, en luule, vaan todella tiedän näyttäväni hyvältä lavalla, mikäli kunto osuu kohdalleen ja kannan vuosien työni ylpeästi esille nauttien joka hetkestä. Se on upea tunne! Kiitos Mika!

Toivotan lämmintä loppukesää ihan jokaiselle ja potkua treeneihin syksyn kisaajille!! Tervetuloa Kinnari Gymille, vaikka lomapäivän jumpalle.
Suukot ja halit!

-Pipa xxx