Murinaa onnellisuuden keskellä..:)
Murinaa onnellisuuden keskellä..:)
Kategoriat: Yleistä, 959 sanaaLähetä palautetta •Moix Ihanat!
Kirjoittelen tässä nyt vielä kerran ennen luovaa taukoa ja palailen juhannuksen jälkeen sitten tämän blogin pariin. Tämä tauko johtuu ihan puhtaasti työkiireistä ja vasta alkaneesta dietistä. Arki kulkee tuttua rataa ja uutta kerrottavaa ei niin kovasti kerry, joten mukavampi sitten tarinoida, kun on juttua useamman rivin verran kerrottavana. Tosin taitaapa tämä tänäänkin livetä sivuraiteille ja muistuttaa jotain aivan muuta kuin perinteistä treeniblogia.
Tosiaan aloitin nyt sitten dietin tämän viikon alusta, kun ei ollut mitään varsinaista syytä odottaa juuri tuohon ensimmäiseen päivään kesäkuuta. Mitään ihmeellistä kerrottavaahan ei tässä vaiheessa ole, sillä startti on vasta takana ja tulevat viikot ja kuukaudet kertovat toteutuuko kilpailusuunnitelmat ja toivottu tavoitekunto. Kuntofillari on tukevasti makuuhuoneessa sängyn vieressä ja sen selkään hyppään heti alussa neljästi viikossa. Kalorit pyörivät noin 2400kcl paikkeilla ja kuntosalilla treenaan 5-6 kertaa viikossa. Näihin kuulumisiin palaan sitten juhannuksen jälkeen.
Peukut pystyyn Pipalle!!
Ajattelin jälleen vähän "avautua" mielen sopukoissa pyörivistä asioista..heh...Uskomatonta, mutta totta on, että minuakin toisinaan 'nyppii' muutamat asiat kaiken hyvän ja onnellisen olon keskellä. Niistä siis kirjoittelen tänään...
Arvostan ahkeruutta ja reipasta asennetta yli kaiken ja olenkin aina tehny reilusti töitä. Itsenäisyys ja yritteliäisyys ovat minun elämänarvoissani ehdottomia hyveitä. Silti toisinaan on harmittavaa huomata tämä ajan rajallisuus, sillä kahden työn puristuksessa sekä eväiden teon ja treenien lomassa joutuu todella ponnistelemaan, jotta onnistuu säilyttämään edes hitusen sosiaalista elämää. Kaiken kukkuraksi olen maailman ihanimman eroahdistuksesta kärsivän koirapojan yksinhuoltaja, joten 'lapsen' hoidon järjestelykin ottaa oman vaivansa. Mieluusti viettäisin enemmänkin aikaa ystävien kanssa tästä ihanasta kesästä nauttien ja joskus tekisi mieli polkea jalkaa ja pistää kiukutellen kuin 5-vuotias konsanaan, kun viikonloppuna yksinäiseen yövuoroon matkaan. Onneksi on kuitenkin kalenterit keksitty ja kovaa vauhtia vapaapäiviä täyttelen ystävien tapaamisilla, jotta varmasti ehditään nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Kiireen voi antaa nujertaa ja sulkea sisäänsä tai sitten nähdä hieman vaivaa ja onnistua elämään täyttä ja hyvää elämää! Minä olen päätynyt tähän viimeiseen vaihtoehtoon, sillä itse ainakin kaipaan niitä irtiottoja arjesta ja ihmisiä jakamaan asioita kanssani.
Toinen harmittelua synnyttävä asia on kunnollisen treenikaverin puuttuminen. Salilla saa mukavasti apua tarvittaessa ja itsenäisesti on ihan hyvät mahdollisuudet valmistautua kisoihin ja treenata kunnolla. Joskus vain miettii kuinka mukavaa olisi, jos osuisi sopiva ihminen samoilla tavoitteilla treenikaveriksi ja olisi se muutaman toiston lisää tuova tsemppaaja siinä mukana. Kyse ei ole motivaation puuttumisesta tai mistään muusta sellaisesta, vaan puhtaasti siitä tosiasiasta, että kahden ihmisen mieli on yhdessä vielä vahvempi, kun tavoitellaan hyviä tuloksia.
Kolmas mieltä painava asia on perhe. Huomaan kuinka viikot soljuvat toisensa perään ohitse, enkä onnistu löytämään mukamas aikaa vanhemmilleni, vaikka heitä sydämessä ja mielessä kuljetankin. Huoli äidistä ja isästä on jatkuvasti lisääntynyt, kun itsekin on aikuisen elämään päässyt käsiksi. Toki puhelin toimii ja sitä tuleekin käytettyä, mutta sydänalaa kouristaa ajatus siitä, että mitä, jos aika tekee tepposet ja vie jomman kumman ennenaikaisesti pois enkä kiireiltäni ole ehtinyt heistä nauttia.
Olen niin ylpeä siitä esimerkistä, minkä he ovat minulle antaneet niin elämänarvojen kuin avioliitonkin suhteen. Heillä on vuosikymmenien yhteinen taival takana ja nykypäivänä se on mielestäni asia, josta voi olla reilusti ylpeä.
Olen myös kiitollinen siitä ymmärryksestä, jota he yhä osoittavat valitsemaani urheilulajia kohtaan, vaikka eivät varmasti ihan tämän tyyppistä valintaa tyttärelleen alkujaan ole toivoneet.
Voisin kuvitella, että tällainen muskelijuttu on varmasti kovempi pala isälle, sillä kukapa haluaisi oman prinsessansa haukkareita pullistelevan ja riskimpää rautaa repivän kuin moni mies. Kyllä heidän aikalaisensa varmasti toivovat tyttärilleen kukkamekkoa, hyvää puolisoa ja mieluusti vakituista lastentarhanopettajanvirkaa kaupungilta, kun on kerran ihan koulutkin sitä varten käyty. Näin ainakin meillä.
Voi, että tekisi vielä mieli kirjoittaa napakasti muutama sananen sinkkuilusta, mutta jätettäköön se toiseen kertaan. Vanhempieni oivasta esimerkistä huolimatta, minun valintani on tällä hetkellä onnellisuus ja siihen en tarvitse sohvalla makaavaa lätkää tuijottavaa miestä enkä kenenkään haisevien sukkien keräilyä lattialta. Kuitenkin meillä on sellainen perusolettamus, että sinkkuus ei voi olla valinta, vaan se on tila....virusinfektio, josta yritetään parantua keinolla millä hyvänsä. Heh! Ainakin sitä pitää kovasti perustella, jos haluaa hetken elää itsekkäästi ja toteuttaa omia unelmiaan.
Jokaisella on oikeus toteuttaa omaa näkemystään onnellisuudesta, harrastaa rakastamaansa lajia ja elää valitsemallaan kokoonpanolla. Minusta on outoa, jos pitää elää niin, että etsii koko ajan jotain ja hamuaa huomista, vaikka meneillään olevakin päivä on täynnä mahdollisuuksia ja kokemuksia. Vaikka asettaa tavoitteita työuralla tai harrastuksissa, niin kyllä siitä tekemisestä pitää nauttia ja sen pitää olla se ensisijainen juttu! Sama pätee ihmissuhteissa. Miksi pitäisi etsiä, jos ympärilläsi on hyviä Sinusta välittäviä ihmisiä ystävinä ja rakastava perhe? Eikö niistä pitäisi ammentaa onnellisuutta ja elää siinä hetkessä, mikä on tarjolla?
Elämä vie ja kuljettaa, ei se paljoa kysele, onnellisuuden löytää, kun hyppää vain rohkeasti kyytiin avoimin sydämin!Suukkoja ja halauksia Sinun kesääsi!
-Pipa xxx
Pysyvä linkki
Liikaa, liian vähän vai sopivasti..:)
Kategoriat: Yleistä, 953 sanaaLähetä palautetta •Moikka rakkaat lukijat!!
Kirjoittelen yön sylistä jälleen ja se olkoon selityksenä, jos ihan höpöjä tulee raapusteltua. Katselin juuri Euroviisut sivusilmällä ja toisella silmällä seurailin tulostietoja New York Pro kisoista Jari Mentulan osalta. Suuri menestys taisi näissä molemmissa nyt jäädä saavuttamatta, mutta suoritukset vallan hienoja siitä huolimatta.
Mitään varsinaista aihetta ei tällä kertaa ole, katsotaan siis blogitekstin lopussa, mitä tuli sanottua.
Nyt auringon myötä ja vaatteiden vähetessä on tullut huomattua se, ettei edusta ihan perinteistä naiskuvaa.
Olen toisinaan miettinyt, että missä vaiheessa se totaalisokeutuminen oman kunnon ja koon suhteen oikein on tapahtunut. Olen ollut jo vuosia tällainen, suunnilleen samaa kokoa ja lihasmassaa ja oma silmä niin tottunut siihen, ettei edes osaisi ajatella itseään toisenlaisena. Kuitenkin tulee päiviä ja kausia, jolloin ihan tosimielellä minäkin olen pohtinut vaihtoa bodyfitnekseen ja pitänyt sitä jopa ihan järkevänä (onneksi ystävät muistuttavat todellisuudesta tällaisina hetkinä
Edelliseen viitaten olen huomannut myös, että elämään on rakentunut ns. turvavyöhykkeitä, joilla oleilu on mutkatonta ja helppoa sekä vyöhykkeitä, joita pyrkii välttämään viimeiseen asti. Minun turvavyöhykkeeni on luonnollisesti oma Gym ja siellä on helppo rillutella vaikka minkälaisissa vetimissä ja topeissa. Kukaan ei korvaansa lotkauta eikä silmiään pudota, saa pullistella ja ähistä ihan sielunsa kyllyydestä. Vältettäviin vyöhykkeisiin kuuluvat kesäisin ehdottomasti yleiset uimarannat. En voisi kuvitellakkaan, että menisin ottamaan aurinkoa bikineissä ihmisten kansoittamille rannoille ja kulkisin väkimassojen läpi pulahtamaan veteen...heh! Ja kuitenkin voin pukea ne uikkaria puolet pienemmät bikinit ja mennä lavalle pullistelemaan satojen ihmisten eteen.
No ulkoisen minän pohtiminen jätettäköön sikseen. Positiivinen vire on elämässä yhä enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Onnellisuus ja itsenäisyys ovat varmaankin ne johtoajatukset tällä hetkellä ja ne asiat, joista haluaa pitää kiinni tulevaisuudessakin.
En vieläkään tiedä, miksi aikuistuminen otti niin kauan aikaa ja teiniangsti piti otteessa häpeilemättä koko nuoren aikuisiänkin. Joka tapauksessa aikuisuus vapauttaa ja antaa mahdollisuuden nauttia asioiden tekemisestä suorittamisen sijasta, antaa mahdollisuuden rakastaa laajemmassa merkityksessä kuin pelkästään parisuhteen puitteissa ja antaa rohkeutta kurottaa korkeammalle, koska epäonnistuminen ei enää pelota niin kuin aiemmin! Sitä huomaa selviävänsä, vaikka vanhempien vankkumaton tuki ei ole enää päivittäin läsnä, sitä huomaa pystyvänsä tekemään päätöksiä vaikka mahdollinen kumppani ei ole kertomassa painavaa sanaansa jokaiseen asiaan, sitä huomaa kykenevänsä olemaan eri mieltä ilman suuttumusta ja mikä parasta, sitä huomaa, ettei maailmassa voi olettaa, että joku muu tekee sinut onnelliseksi...jokaisen on tehtävä onnensa itse, on vain epäreilua sälyttää vastuu siitä jollekkin muulle. Omasta onnestaan on sitten helppo jakaa muille!
Elämä on täynnä valintoja, joskus ajatukset ja päätökset valintojen takana horjuvat vaikka sisimmässään tietää kulkevansa oikealla tiellä. Se on vain tervettä ja saa muistamaan ne syyt omille valinnoille ja vahvistavat siten halua pysyä omalla tiellään. Mitä enemmän omat valinnat poikkeavat yleisesti hyväksytyistä tai valtavirran valinnoista, niin sitä useammin joutuu niitä pohtimaan, mutta samalla ne tuovat suurinta mielihyvää mitä kuvitella saattaa. Onnellisuus on siis valintoja, valinnat ovat jokaisen omia ja jokainen vastaa viime kädessä omasta onnellisuudestaan!
Mitä ikinä haluatkaan sisimmässäsi elämäsi aikana kokea, tee valintoja kohti unelmiasi, kulje ja nauti matkasta! Usko itseesi niin muutkin uskovat sinuun!
Mukavaa kesää ja onnellisia hetkiä valoisissa öissä ja aurinkoa päiviin!
Pipa xxx
