Pia-Marian blogi

Heipsulivei!

Viime viikolla lupailin, että kirjoitan tällä kerralla tästä uudesta treenistäni, mutta kerron heti alkuun, että asia on hautumassa. Olemme Heikkisen Markon kanssa pitäneet yhden treenisession ja jatkoa on luvassa, kirjoitan sitten valmiimmasta paketista kerralla. Oikeilla jäljillä olen puolivahingossa ollut ja lauantain selkätreeni tuntui tosi hyvältä. Odotan innolla seuraavaa ohjausta ja mitä tuleman pitää. Tämän uuden tiedon luonnollisesti tuon sitten myös asiakkaitteni ulottuville ja mielessä onkin jo useampi Kinnari Gymin konkari, jolle tästä systeemistä saadaan luotua uutta potkua treeneihin!!

Ajattelin tällä kerralla kertoa sitten enemmänkin ihan omasta arjestani. Työnarkomaaksi olen kuullut itseäni kutsuttavan ja tottahan siinä onkin toinen puoli, mutta ehkä on hyvä valottaa sitä muutakin osaa...tai niitä asioita, jotka saavat minut elämään tätä elämääni...arkeani juuri näin. Eli tulossa tarinaa yhdestä päivästä ja vähän mietintää menneestä Egyptin matkasta, kiitosta ystävilleni ja niin addiktoivasta facebookista sananen tai kaksi.

Aloitan tästä aamusta...noin kello viiden aikoihin alkaa täällä yövuorossa (kehitysvammaisten asumispalvelussa) aamutohina ja yön hiljaisuus on muisto vain. Hyviä huomenia ja aamupuuroja, auttamista niin pukemisessa kuin aamutoimissa sekä hyväntuulista naurua. Aamu on raikasta aikaa täällä ja pidän siitä kovasti. Tuon kiireen päättää aamuvuorolaisten saapuminen ja raportti, minkä jälkeen Usko ja minä hyppäämme autoon ja ajelemme aamuruuhkaa vastaan kotiin.

Usein pysähdymme aamuisin koirapuistoon, jossa Usko tuulettaa yön unihiekat silmistään ja nauttii hetken vapauden riemusta. Kotona odottaa päivän viimeinen ateria niin minua kuin karvaista kaveriakin. Tänä aamuna katselin keittiössä ulkona valkenevaa kuulasta kaunista aamua ja aamukiireisiä ihmisiä matkalla töihin...se on minun hetkeni hengähtää, kun muut kiiruhtavat tahoilleen. Usko odottaa päivänpeiton kulmalla minua, se tietää, että kohta meillä nukutaan, vaikka rappukäytävästä kuuluu kiirehtiviä askelia ja puheen sorinaa...on meidän aika levätä ja pysähtyä.

Iltapäivällä puhelimen herätys tunkeutuu uniin ja minun aamuni koittaa. Puuron ja kahvin keittoon sekä suihkuun, siitä se uusi päivä taas lähtee! Kurvaamme aamulenkin jälkeen salille, missä on iltapäivätreenaajia puhkumassa täydessä touhussa. Imuri hurisee, kun saliapulainen pistää siivoten ja taustalla soi radio...tunnelma on leppoisa ja kaikilla kasvoilla iloinen ilme. Hymy synnyttää hymyä...se on huomattu ja hyväksi koettu!

Ehdin sopivasti tehdä hieman toimistohommia ennen viiden ruuhkaa. Sali täyttyy työpäivänsä päättäneistä kuntoilijoista pikavauhtia ja treenaamisen äänet kantautuvat toimistoon. Rakastan hetkiä, jolloin sali on täynnä elämää...täynnä energiaa ja tekemisen ääniä. Tänään ei ole ohjauksia, joten nokkelana ujutan itseni mukaan treenaamaan. On minun onneni pystyä hoitamaan useinkin oma harjoitteluni työpäivän lomassa, muutoin aika saattaisi loppua kesken.

Treenailun lomassa vaihdetaan kuulumisia, uusitaan salikortteja ja välillä vain 'hengaillaan'. Usko jatkaa köllöttämistä omalla paikallaan toimiston nurkassa, tyytyväisenä siitä, että mamma on hääräämässä lähistöllä. Treenien jälkeen on hiljainen hetki, jolloin moikkaan kaverit facebookissa. Tulee hyvä mieli toivotella hyvää päivän jatkoa ja kuulla, että asiat ovat hyvin ihan toisella puolella maailmaakin. Kynnys kertoa jotain kivaa toiselle ihmiselle on sopivan matala facebookissa, jotenkin tuntuu, että ehkä sitä ei muistaisi samalla tavoin sitten soittaa tai tekstata, kun aina pitäisi olla jotain todella tähdellistä asiaa mielen syrjällä. Tämä on tuonut monta ystävää paljon lähemmäksi minua ja ilon palasia arkiseen elämääni.

Kello on melkein kahdeksan ja kädessä kauppalista. Jos olen oikein nopea ehdin matkalla yövuoroon poiketa kaupassakin. Puhelimen pirinä katkaisee kauppalapun laatimisen ja yllätyn iloisesti puhelusta. Salille saadaan vieraita ja oikein tervetulleita sellaisia. Vihavaisen Jukka kavereineen tulee Kinnari Gymille treenailemaan ja vaihdamme kuulumisia pikaisesti. Hieman esittelen salia ja räpsäisemme mukavan kuvan vierailusta, jonka tähän blogiinkin liitän. Pojat jäävät jumpalle ja me Uskon kanssa syöksymme yöhön!

Työyö alkaa reippaasti iltakierrolla ja viimeisten valvovien asukkaiden petiin hoputtamisella. Tämän rumban jälkeen laskeutuu hiljaisuus...syvä hiljaisuus, jonka rikkoo vain sisäpuhelimista kuuluva kuorsaus ja valvontalaitteiden piippaus. Yön sylissä on hyvä olla.

Yössä on aikaa ajatuksille ja pohdinnoille...yöstä on tullut minun levollisuuteni sija. Yö voi olla kuitenkin petollinen, silloin kun elämä on palasina ja murhe sydämessä, silloin muuttuu yökin synkäksi ja ahdistavaksi. Sen pimeys huutaa yksinäisyyttä ja kaataa murheet eteen mietittäväksi väsyneelle mielelle. Minun synkkyyteni on ollut jo pitkään tiessään ja nyt tunnen sen yön hyvyyden. Siihen synkkyyteen en haluaisi palata vaikka elämän polku mutkikas onkin.

Minusta tuntuu, että kaiken kiireen keskellä on nyt enemmän aikaa välittää, on enemmän aikaa muistaa ystäviä. Jostain syystä treenitkin sujuvat ihan omalla painollaan ja ainakin omissa silmissäni kunto on ihan kiva! Sehän se pääasia on, että kokee itse onnistuvansa asioissa, joita tekee.

Tämä positiivinen vire saattaa olla jopa joistain ihmisistä uuvuttavaa ja ärsyttävää. Minulle tämäkin päivä sen sijaan on aarre! Olen jostain syystä elänyt vuosia puolikeuhkoisena...ihmisenä, jonka on vaikea 'hengittää', jonka on vaikea uskaltaa tehdä asioita, jonka suurin huoli on, että mitä muut ajattelevat minusta, jolla on ollut selkeät kaavat millaista elämän pitää olla 3 kymppisenä ja joka on toistuvasti kokenut epäonnistuvansa, kun tavoitteet ovat olleet liian korkealla ja niistä on pitänyt pitää viimeiseen asti kiinni.

Muutos lähti liikkeelle syksyllä ja itsenäisyys palasi hiljalleen. Itsetunto korjaantui onnistumisten kautta ja Egyptin matka paikkasi loputkin. Ehkä se ankara suhtautuminen omaan itseen on korjaantunut monesta syystä ja aika on ollut kypsä aikuistumiselle. Oli miten oli, niin hyvä näin!

Matkalta sain yhden sielun toverin, Sirpan, josta jo aiemmin olen kirjoittanut. Sirpa on 'aseistariisuvin' ihminen, jonka olen tavannut. Hän on maailmanmatkaaja, fiksu ja tunteva nainen. Sirpalle kun soittaa niin saa huomata kuinka aika lentää aivan siivillä, puhelun jälkeen saattaa huomata kaksi tuntia kadonneen, vaikka vasta päällimmäiset asiat tuli turistua. Olen onnekas, koska minulla on tällä hetkellä elämässäni muutama erittäin läheinen ystävä, joille voin ilot ja surut kertoa...todelliseen sisimpään, kun ei halua tietä kaikille avata. Annelle ja Ullalle myös siis kiitokset...olette ihania!

Kevättäkin taitaa vähän rinnassa olla tällä tytöllä! Ja se jos mikä piristää kummasti...toisinaan huomaan kuinka sydämen syrjää lämmittää ja joku kulkee uniin ja ajatuksiin. Sydämeni siis toimii vieläkin, vaikka luulin sen kiveksi jossain vaiheessa muuttuneen...onneksi ei kuitenkaan.

Sinä, joka jaksoit tämän lukea loppuun asti..olit aika sinnikäs! Halaus ja hyvää mieltä koko viikoksi...kunnes taas blogin tiimoilta kohdataan! Kiitos myös niistä ihanista sähköposteista, joita olen saanut ihan tuntemattomiltakin lukijoilta. Niistä on tullut hurjan hyvä mieli!

Halauksia ja Suukkoja Sinulle!

-Pipa-

ps. Ensi kerralla sitten varmaankin kirjoittelen ruokavaliostani ja raotan salisuuden verhoa lisäravinteiden suhteen. Itselläni on vakiintuneet tuotteet ja positiivisia yllätyksiä Leaderin tuoteperheestä, joten palaillaan..

Tervehdys Ihanat!!

Tänään ajattelin kertoa hieman ajatuksiani elämästäni tällä hetkellä ja selvitellä myöskin pohdintojani "fitness-elämäntavasta".

Olen miettinyt tuota fitness-käsitettä, silloin kun sillä tarkoitetaan elämäntapaa eikä urheilulajia...mitä se tarkoittaa, että eletään fitness tyyppisesti ja onko esimerkiksi lajin urheilijat kyseisen elämäntavan edustajia? Jos fitness kuvaa kokonaisvaltaista hyvinvointia, sitä että urheilee, syö terveellisesti, pitää painon hallinnassa ja nukkuu säännöllisesti...niin voisin ajatella, että hyvin moni kuntosalin tms. asiakas elää juuri näin.

Entäpä sitten fitness-urheilija tai vaikkapa kehonrakentaja? Hekin treenaavat, syövät ja nukkuvat säännöllisesti ja kilpailuissa he näyttävät elämäntapansa tulokset. Totta! Upeita vartaloita, elinvoimaa ja lihaksikkuutta, mutta onko se tie kilpailuun ankaran dietin kautta edustanut sitä perimmäistä elämäntapa-ajatusta?

Entä sitä loistoa seuraava "bulkkaaminen"...15kg-20kg lisää painoa viritettyyn varteen joskus jopa hyvinkin lyhyessä ajassa...onko se myös sitä elämäntapaa, joka tähtää tasapainoiseen ja hyvinvoivaan kehoon ja mieleen. Entä kun tämä kuvio toistetaan useina vuosina peräkkäin tiukalla tahdilla..jättääkö se jäljet? muuttaako se kehon aineenvaihdunnan pysyvästi...onko se samanlaista jo-jo laihduttamista, josta naisten lehdet pursuavat varoituksia?

Minulla ei ole tähän vastausta, mietintää vain. Ehkä kuitenkin erottelisin juuri kilpailemisen omakseen ja tarjoaisin käsitettä siihen peruskuntoilijan elämäntaparemonttiin. Perusajatuksena nimittäin fitness-elämäntapa on sopiva ja tavoiteltava kaikille, kilpailemiseen en sitä sotkisi. Kilpaileminen on sitten elämäntapa jo ihan itsessään. Mielipideasia, mutta ajatuksena on se, että jokaisella on mahdollisuus toteuttaa fitness-elämäntapaa...se ei ole kenenkään tavoittamattomissa!

Laitoin kuvaa minun työpäivästäni Kinnari Gymillä. Kevät kolkuttelee ja salilla rehkitään innokkaasti ja motivoituneena. Moni onkin huomannut parhaaksi motivaation sytyttäjäksi uuden harjoitusohjelman ja ohjauksen. Tavoitteet on asetettu selkeästi ja tekemisessä on ideaa ja asiakas tietää kaiken kukkuraksi tekevänsä oikein.

Minun elämästäni hieman. Jokaiseen päivään on hyvä mieli herätä, haasteita riittää, samoin lämpöä ja rakkautta. On tärkeää saada toteuttaa omia haaveitaan, tavoitella rohkeasti niitä asioita, jotka sydämessään tuntee oikeaksi...jotka ovat ikäänkuin osa 'minuutta'.

Ei ole vaarallista astua polulta sivuun, kunhan vain löytää takaisin! Minun paluuni omalle polulle on tuntunut hyvältä...tätä tietä on helppo tallustella hymyssä suin, enää ei ole esteitä ja epäonnistumisia, ei alkuunkaan...on haasteita!!! Ja niitähän mitä rakastan! Ystävät ympärillä pehmentävät 'pyllähdyksiä', mutta vastuu on itsellä. Vastuu on itsellä myös jaksamisesta. Jokainen määrittää oman kykynsä tehdä asioita ja uskon, että ahkeruuskin on osaltaan ihan sisäsyntyistä. Siinä missä toinen kaipaa toimettomuutta, on toisen onni juuri touhussa ja tekemisessä.

Minun elämäni runko on selkeä ja samalla siinä on siivu jos toinen poimittu muualta. Sali ja treeni on se runko mille muut palat asetetaan...lopun ajasta jaan sitten kehitysvammaisten kanssa työskentelyn ja koulun sekä ystävien kesken. Nytkin istun läppäri sylissä ja kuuntelen yövuoron hiljaisuutta...astianpesukoneen hurinaa ja hiljaista musiikkia asukkaan huoneesta...levollisia ovat näiden nukkujien mielet, kun he tietävät ohjaajan valvovan. Läsnäolemisen rauhoittava vaikutus on käsin kosketeltava.

Tulevana viikonloppuna on sitten tarkoitus myös hieman keskittyä omaan harjoitteluun Heikkisen Markon ohjauksella. Uudet tuulet...saavat puhaltaa! Mieli on avoin ja odottava, kiva saada vähän potkua, päivittää osaamistaan ja kyetä tarjoamaan asiakkaillekin taas uutta.

Ensi viikolla sitten treenijuttua ja vähän jotain muutakin...
Halaus ja hymy Sinulle, joka tämän luit!

-Pipa

Heipsan ihanaiset,

Tällä kertaa ajattelin kertoa taas vähän minun omasta elämästäni ja ajatuksistani sekä toitottaa myös uusinta löytöäni eli Feelmax-kenkiä.

Mielessäni on pyörinyt kisaaminen paljon ja mahdollisuuksia siihen tuntuu löytyvän kotimaan ulkopuoleltakin. Oma tavoitteeni olisi kokea henkilökohtainen 'onnistuminen'...se sellainen iloinen kokemus lavalla olemisesta ja sisällä pulppuava nauru poseeratessa. Tykkään kovasti totta puhuen posettaa ja keikistellä...mutta kotimainen lava lyö vain totaalisesti minut lukkoon.

Vuoden 2006 kisakokemus on jättänyt jäljet, niin että ihan hävettää myöntää...pelkään nousta lavalle, pelkään tuttuja kasvoja yleisössä...pelkään niitä kirjoituksia kisan jälkeen...Tämä on minun henkilökohtainen ongelmani, ei kenenkään aiheuttama tai jostain tahosta johtuva. Ongelma on kuitenkin siinä, että on vaikea motivoitua kisaprojektiin, jos se ei synnytä halua ja intohimoa vaan pelkoa. Rohkea hyppäys tuntemattomaan ilman paineita ja odotuksia olisi luultavasti se 'mun' juttu. Rohkein mielin katsomaan erilaista kisameininkiä ja antamaan se oma paras siellä...ajatuksena se innostaa kovasti ja saa minut hymyilemään. Toinen asia on ehdottomasti toki se, että meillä on niin vähän näitä kilpailijoita, että on vaikea ajatella valmistautuvansa puoli vuotta kisaan, jossa on yksin tai kaksin line-upissa...ja lava-aika jää muutamaan minuuttiin.

Olen treenannut jatkuvasti ja luulen, että minulla on aavistus siitä, miten tätä kehoa sopii rasittaa. Mukava puhelu Heikkisen Maken kanssa sai minut innostumaan entistä enemmän...oikeilla jäljillä olen treenissäni ja sieltä varmasti sitten saan apua asettaa puuttuvat palaset kohdilleen. Muutenkin keskustelussa hieman sivuttiin minun'ehkä' tulevia kisatavoitteita ja uskoisin, että Make ja Marjo olisivat oikea valinta valmentajiksi/ tukihenkilöiksi niin dietin kuin treenin osalta. Asia on kuitenkin vasta mietinnässä molemmin puolin.

Muistan parhaan kisavuoteni 2004, jolloin istuimme heidän kotonaan saman pöydän ääressä ja minä esittelin erilaisia ajatuksia viimeistelyistä. Se sellainen aito kiinnostus ja halu kuunnella ja heittää vaihtoehtoja ilmaan oli ihan poikkeuksellista. Ehkäpä tiiviimpi yhteistyö jäi ihan vain siksi, kun sinnikkäästi kuvittelin, että pärjään itsekseni. Ja niin pärjäänkin, mutta ikä ja kokemus on tuonut nöyryyttä ja kykyä arvostaa muiden näkemyksiä...nyt en halua pärjätä yksin, kun ei siitä mitään palkintoja satele, että kuka valmistautui yksin ja kuka ammattilaisten avulla.

Tosiasia on, että vaikka on kyky ohjata toista ja nähdä ne diettiasiat ulkopuolelta, niin oman itsensä suhteen viisainkin sokeutuu kovin helposti...saati sitten minä!
Tällä kertaa kuitenkin pipo ei päätä kiristä ja asiat tuntuvat mukavilta, katsotaan mitä tuleman pitää...treeni kuitenkin jatkuu, tuli kisoja tai ei.

Laitoin kuvan tästä blogin kirjoittamisesta. Istun keittiön pöydän ääressä ja katselen ulos pakkasilmaan ja mieli pulppuaa kaikenlaista...vain murto-osan tohdin kirjoittaa.

Muuta juttua sitten tähän loppuun...olen käyttänyt muutaman päivän ihania Feelmax-kenkiä/-tossuja. Niissä on aivan ohut pohja, joten tuntuu kuin tepsuttelis paljain jaloin koko ajan. Huippu hyvät treeneissä ja itse pidän näitä ihan kotosallakin. Nämä voi kesäkeleillä jopa pyöräyttää pesukoneessa 30 asteessa ja ovat puhtoiset ja raikkaat taas. Salillani on nyt useammalla asiakkaalla tällaiset kengät ja juuri tein lisätilauksen...uskon, että nämä ovat kaiken kaikkiaan huippujuttu!!

Näin kevään kynnyksellä myös ihmiset ovat aktivoituneet harrastamaan. Hyllyissä löytyvät siis erittäin pidetyt Leaderin CLA ja Green Tea. Nämä tuotteet keräävät jatkuvasti hyvää asiakaspalautetta ja etenkin yhdessä käytettyinä. Leader on kuluttajaystävällinen tuotesarja, jo ihan siksi, että hinnat ovat edullisia ja laatu on ollut vakuuttava. Tuotteista on saatavilla hyvin tietoa ja niitä löytyy laajalti, koska jälleenmyyjiä on paljon.

Salilla alkaa kevään mittaan näkymään myös Jäpsin naisten joukkueen pelaajia. Olen kantanut yrittäjänä korteni kekoon paikallisen urheilun tukemiseksi ja sponsoroin naisten joukkuetta tarjoamalla heille vuosikortit salille ja tarvittavan ohjauksen ja tuen. Jäps on merkittävä nuorison liikuttaja Järvenpäässä ja koin, että jos haluan jonkun seuran toimintaa tukea, niin se on ehdottomasti Jäps!

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä tiedotusasiana on salin uusi apulainen Maria! Tuo ihana aurinko on nyt aloittanut siivous- ja aputytön työt Kinnari Gymillä ja uskon, että hänen hymyilevä olemuksensa on minun lisäkseni myös asiakkaiden mieleen. Reipas ja iloinen...eli juuri Kinnari Gymin ilmapiiriin sopiva. Tervetuloa Maria!

Ensi kerralla MINUN ajatuksiani bulkkaamisesta ja fitness-elämäntavasta...miten ne sopivat yhteen, vai sopivatko lainkaan...

Haleja ja hymyä Sinun viikkoosi ja kourallinen lentosuukkoja kaupan päälle!!!

-Pipa-

Moikka taas!

Kirjoitan tänään 'kolmen kilon- onnellisuudesta'. Jos kirjoitukseni osuu ja uppoaa, niin uskalla nauraa itsellesi, katso peiliin, hymyile ja taputtele tyytyväisenä niitä Sinun 'kolmea kiloasi'.

Näin alkuvuodesta ryhdytään usein kunto- ja kiloremonttiin. Tämä tarkoittaa sitä, että naisten lehdet pursuavat dietti- ja kiinteytymisvinkkejä ja monta oikotietä mallin mittoihin on tarjolla....
Kuulen usein tässä työssä naisten toiveita paremmasta ulkomuodosta ja kiinteästä kehosta. Luvattoman useasti on asetettu tietty kilomäärä rajaksi onnellisuudelle, esimerkiksi tuo kolme kiloa.
Sen kolmen kilon pudottamisen jälkeen oletetaan monen asian muuttuvan ja sitä pidetään ratkaisuna onnen saavuttamiselle...jos ei ihan tietoisesti, niin ainakin alitajuisesti. Tämä kolmen kilon vitsaus vaivaa etenkin lähes normaalipainoisia tai ihan hoikkiakin naisia, joilla ei oikeastaan ole mitään varsinaista hätää painon kanssa.
He kuuluvat siihen ryhmään, joiden kehon paino kerta toisensa jälkeen palaa tiettyyn kg määrään, vaikka kuntoremontteja ja kolmen kilon pudotuksia on koetettu jo monta kertaa.

Puhun tänään erityisesti näistä normaalipainoisista kolmen kilon onnen-etsijöistä, ihanista kauniista naisista, jotka ovat täynnä elämää ja hyvää oloa tuon kolmen kilonsa kera. He joutuvat ponnistelemaan painonsa pudottamiseksi todella kovasti, elämään tiukkaa kieltäymysten täyttämää ruoan kyttäämistä ja urheilemaan lähes päivittäin. Miksi näin?
Tämä johtuu siitä, että he ovat jo oman kehonsa ihannepainossa. Keho luopuu niistä tarpeelliseksi kokemistaan kolmesta kilosta vain pakon edessä. Miksi siis kiusata itseään ja läheisiään muutaman hassun kilon vuoksi, tuntea nälkää, ärtymystä ja väsymystä ja pettyä uudelleen, kun ne pienenkin joustamisen jälkeen taas palaavat?
Tosiasiassa edes ulkopuolisen silmiin ei osu se kolmen kilon katoaminen siitä kehosta, mutta väsynyt ja ärtyneeksi muuttunut olemus kyllä huomataan. Toivon, että osaisimme nauttia siitä erilaisuudesta, mikä meille on annettu. Liikkua liikkumisen ilosta ja syödä terveellisesti hyvän olon vuoksi...keho hakeutuu siihen omaan tasapainoiseen ja hyvään ihannetilaansa automaattisesti...meidän pitäisi vain oppia viihtymään itsekkin siinä! Katso peiliin ja löydä oma kauneutesi!

Kinnari Gymin osalta vielä asiaa. Salia tullaan uudistamaan keväällä isolla kädellä ja laitteita uusitaan. Tulossa on myös vertaansa vailla oleva maastavetopaikka Jukan toteuttamana. Sopii sitten järeämpiäkin rautoja tulla tänne liikuttelemaan. Salille tulee myös uusi kasvo saliapulaisen hommiin...valinta on vielä kesken, mutta taso on hyvä ja hakijoita on paljon. Sieltä, kun vain tämä Pipa nyt osaisi sen yhden hymyilevän ja pirteän helmen löytää...sellaisen Kinnari Gymin näköisen reippaan tytön tai pojan. Kinnari Gymin sivuilla on myös ajankohtaista tarjousta, joten sinne kannattaa kurkata. www.kinnarigym.net

Ohessa pari off-season kuvaa viime viikonlopulta!

Halaus Sinulle!

-Pipa