Pia-Marian blogi

Heipsan kaikille!

Lomaviikko Egyptissä, El Gounassa on nyt takana....AIVAN MAHTAVA LOMA!!!!

Yöllä palailin tänne kylmään lumen peittämään kotimaahan ja ihmettelin ääneen, että miksi ihmeessä me täällä edes asumme...heh! Viime perjantaina lentoni viivästyi yli kaksi tuntia ja matkaan pääseminen oli siis varsin vaivalloista. Tämä olikin ainoa ikävä asia koko matkassa. Perillä El Gounassa oli ihanan lämmintä ja kaunista. Tuo alue on rakennettu aivan turistipaikaksi ja siellä viihtyvät etenkin golffaajat, surffaajat ja sukellusta harrastavat ihmiset.

Koko hotellialue on kuin sadun puutarha ja tuolla hotelli Mövenpickin puutarhassa ja kävelyreiteillä viettää helposti kokonaisen päivän.

Tuossa hotellissa meitä suomalaisia tyttöjä oli ainoastaan neljä tällä kyseisellä aurinkomatkojen lomalla. Meidät sijoitettiin naapureiksi ja niimpä tulin takaisin kolme ystävää rikkaampana! Erityisen ihanaa oli tutustua Sirpaan, jonka kanssa söimme yhdessä lähes joka ilta ja löysimme aivan loistavan paikallisen punaviinin ruokajuomaksi. Illat ovat viileitä päivän lämmöstä huolimatta, joten mielellään sitä istuu notkuvien ruokapöytien ääreen maistelemaan maailman makuja ja nauttii sivistyneesti pullon hyvää viiniä loistavassa seurassa. Maailmaa on siis parannettu ja kieltämättä paljon uusia ajatuksia kytemässä mielensyrjällä. Kiitos Sirpa!

Tein myös päiväretken Luxoriin Karnakin temppelialueelle ja Kuninkaiden laaksoon. Pala historiaa, venematka Niilillä ja ripaus aitoa egyptiläistä elämää olivat puuduttavasta bussimatkasta huolimatta vaivan arvoisia. Pyramidit jäivät toiseen kertaan, koska matka Kairoon olisi ottanut lyhyestä lomasta liian ison siivun.

Parasta oli kuitenkin päivä Punaisella merellä ja Giftunin saarella...elämäni ensimmäinen snorklauskerta ja näkymät sanoinkuvaamattoman upeita...kuin olisi katsonut suoraan Avara luonto- dokumenttia...upeaa kertakaikkiaan. Sellaista väriloistoa ja kauneutta ei osannut odottaa eikä turkoosina kimmeltävää kirkasta vettä voi edes sanoin kuvailla.

Hotellilla oli myös pieni kuntosali, jossa kävin kolmesti...palvelu oli erinomaista, vaikka varustetaso kylläkin melko vaatimaton. Toki myös lihashuollolle annettiin aikaa ja tutustuin Mövenpickin Span hierontatarjontaan. Kävin kahdesti 120 minuuttia kestävässä koko kehon käsittelyssä ja tämä sisälsi niin hierontaa, niksauttelua kuin rentouttavaa venyttelyä sekä ihania öljyjä ja rauhoittavaa musiikkia. Hoito oli yhdistelmä ruotsalaista sekä thaimaalaista hierontaperinnettä ...mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Lopputulos oli kuitenkin hyvä ja selkä on tuntunut toisen hieronnan jälkeen loistavalta.

Paikalliset ihmiset tuossa kohteessa olivat todella vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Kauppaa tehdään tee-kupposen ääressä vailla kiirettä. Kukaan ei Luxoria lukuunottamatta tyrkytä, ihminen kohdataan aidosti ja toivotaan, että hän tekee ostopäätöksen joskus tulevaisuudessa, jos ei sillä kerralla. Itsekkin istuin teellä useampaan kertaan ja sydämellisyys lienee se päällimmäinen sana, mikä kuvannee noita tilanteita. Kaikki takakireys ja huoli tulevasta oli hyvin painettu pois mielestä kolmanteen lomapäivään mennessä ja levollisuus kulkee yhä sisälläni. Monta turhaan huolen ja murheen asiaa on poistunut ja tunnen itseni itsenäisemmäksi ja vahvemmaksi kuin kuukausiin. Paljon siis on matka antanut ja olen ylpeä itsestäni, onnellinen uusista ystävistä ja sydän on avoinna ja kuljen luottavaisena kohti kesää.

Ensi viikolla kirjoitan sitten tuttuun tyyliin jälleen treenaamisesta, ruoasta...kesäkuntoon-projekteista ja kuuluisasta "Kolmen kilon-syndroomasta".

Sylillinen rakkautta ja lempeyttä jokaiselle ja tuulahdus Egyptin tuulia ja auringon lämpöä...Sinulle, joka tätä tarinaa luit!

-Pipa xxxx

Tervehdys pitkästä pitkästä aikaa!!!

Blogiin tulee vuonna 2009 taas elämää ja sen sisältö tulee myös jonkin verran muuttumaan. Kirjoitan jatkossa vapaasti elämästäni, Kinnari Gymistä ja ajatuksistani. En tule listaamaan tänne treenipainoja tai sarjamääriä tai ruokapäiväkirjoja. Kaikkea tätä tulee toki jatkossakin löytymään, koska se on osa elämääni, mutta niin ovat ystäväni, asiakkaani ja yrityksenikin...eli yhden ex-bodarin arkea ja niitä pieniä kohokohtia siis luvassa.

Olen kokenut uudenlaisen 'valaistumisen' treenaamisen ja muun elämän välillä tasapainoilemisen suhteen. Tosiasia on, että treenaan enemmän kuin koskaan ennen...5-6 kertaa viikossa aina kun se vain on mahdollista. Minun päiväni eivät kuitenkaan rytmity treenien mukaan, eikä minun tarvitse kanssaihmisille muistaa kertoa joka toisessa lauseessa, että tänään on 'kova' treeni. Kaikki tuo turha hypetys on poissa ja jäljellä on puhdas rakkaus harjoitteluun ja alaston...vilpitön ymmärrys oman kehon rajoista ja hyvinvoinnista. Haluan, että elämäntapani tuo minulle iloa vuosiksi ja ehkä on tukemassa myöhemmin ikääntymisen tuomia muutoksia kehossa ja kyvyssä tehdä asioita.

Sillä kysymyksellä, että "Paljonko penkki?" ei ole kovin paljon merkitystä sen enempää tulevina vuosina kuin nykyiselläänkään fysiikan kehittämisessä...en myöskään tarvitse kehittyäkseni 180kg:n kyykkyjä ja rikkoontunutta selkää enkä 400kg:n jalkaprässiä...en alkuunkaan. Hallitusti voin tuon kaiken saavuttaa ilman suuria numeroita ja säilyttää kykyni päästä sängystä itse aamuisin ylös, istua autossa yli puoli tuntia ilman hirveää painetta selässä ym. Minun mutkainen selkärankani on ainoa mikä minulla on...sen mukaan on elettävä ja siitä huolimatta voin toteuttaa harrastustani, samalla säilytän olkapääni, ranteeni ja ne kaikki muutkin liian kovasta ja huolimattomasta harjoittelusta aikanaan vioitetut paikkani toimintakykyisinä ja ehjinä. Treenaaminen on kivaa ja motivoivaa ja siihen keskityn sen tunnin päivässä, muun ajan nautin elämän muista mukavista asioista.

Olen pysynyt vallan mainiossa kunnossa vaikka olen luopunut 'askeettinen bodymunkki'-asenteesta ruokailujen suhteen. Selkärangassa on perusrunko terveelliselle tavalle elää ja se antaa mahdollisuuden siirtää voimavaroja muihin asioihin. Olen viettänyt ystävien kanssa iltaa ravintolaruoan äärellä, maistellut punaviiniä ja uskaltanut valvoa syntisen myöhään...mitään peruuttamatonta ei ole päässyt tapahtumaan. Mielihyvä lienee tärkeä tekijä niin harjoittelussa kuin aineenvaihdunnan toiminnassa...ruutuvihko ei tee todellisuudessa onnelliseksi, hyvä ruoka ja seura ehdottomasti kyllä. Kaikkeen pätee kuitenkin periaate "kohtuus kaikessa"...äärilajeissakin on mietittävä joskus, että mihin haluaa asettaa sen oman 'kohtuuden' rajan.

Syksyni on ollut työntäyteinen. Minulla oli Oinaskadun koululla loistava 4-luokka ja osa sydäntäni jäi sinne 20.12.-08, kun jaoin todistukset ja päätin samalla syyslukukauden mittaisen pestini. Voi sitä lapsen riemua ja vilpittömyyttä, siinä sivussa saa aikuinenkin paljon hyvää itselleen. Monta pientä ja tärkeää asiaa muistui tuolla 'matkalla' pienten ihmisten mieleen ja ajatuksiin. Kokemuksena tuo oli hyvä. Muistin olevani Pipa, ope ja aikuinen ja vasta sitten kehonrakentaja.

Tämä vuosi 2009 meneekin sitten Kinnari Gymiin keskittyen ja yötöitä tehden. Teen paljon töitä kehitysvammaisten kanssa ja todella arvostan omaa työpanostani. Yötöiden myötä on pitänyt opetella luopumaan säännöllisen levon ja vuorokausirytmin vaateesta ja oppia olemaan armollinen itselleen ja tavoitteilleen harrastuksen suhteen. Moni tuntuu usein ajattelevan, että jos jotain asiaa ei voi tehdä täysillä, niin sitä on turha tehdä ollenkaan. Olen tästä eri mieltä...minä olen onnistunut aina, kun saan treenattua päivän jaksamisen mukaan ja syötyä mahdollisimman hyvin työaikoihin nähden...se riittää ja silloin voin olla tyytyväinen itseeni.

Tiedossa on myös matka...ja siitä kerron sitten tämän kuukauden lopussa. Nyt se on vielä jännittävä hyppy vieraaseen, mutta sen jälkeen olen jälleen viisaampi. Lomani olen ehdottomasti ansainnut, eikä se onnistuisi ilman Anninaa. Annina on salillani siivoilemassa ja toimistohommissa silloin, kun en itse ehdi. Tällä maalla on hyvä tulevaisuus, jos kaikki lukiolaiset ovat yhtä reippaita ja kypsiä kuin hän. Voin huoletta jättää putiikin tytön huomaan ja taustalla on vielä tiukan paikan tullen Jukka. Vaikka Jukkaa ei usein salilla näe, niin hän on se joka hoitaa rikkoontuneet laitteet ja muut sellaiset hommat nopeasti ja vaivatta. Matkani ajan tärkein asia on kuitenkin Usko...Usko-poika, joka on minulle silmäterä ja kaikkein tärkein karvainen otus mitä maa päällään kantaa. Hoitajaksi ei kelpaa sen vähempää kuin äiti. Ihana äiti, joka tuon karvalapsen tulee hoitoon ottamaan keittopatojensa ääreen kuolaamaan. Kaikki on siis järjestyksessä...nyt saa elämä tulla!

Blogin päivitys ja matkakertomus on luvassa viikolla 5.

Haleja ihan kaikille ja hyvää uutta vuotta 2009! Olkoon se menestys meille jokaiselle!

-Pipa-