Pia-Marian blogi

Hei Ihanat!

Kuukausi on Bulgarian kisasta kulunut ja toista viikkoa jo Vitabalans Nordic Open-kilpailustakin. Bulgariasta paluun jälkeen minulla oli mahdollisuus kilpailla vielä Riihimäellä ja sain pohtia asiaa rauhassa viikon verran. Kisojen välissä oli kolme viikkoa ja ajattelin, että saisin kivasti tiristeltyä tuon parin kilon hötön pois, mikä jäi vähän kaivelemaan Bulgarian reissusta. Flunssa kuitenkin yllätti niin minut kuin Arinkin, eikä se ole itse asiassa vieläkään täysin parantunut. Tämä tarkoitti sitä, etten voinutkaan lisätä aerobista suunnitelmien mukaan ja tiputtaa ihan kitukaloreille, olinhan pari päivää aivan vuodepotilaana. Päädyin kuitenkin siihen ratkaisuun, että osallistun. Kokemusta ei ole koskaan riittävästi ja kunto ei muutamassa viikossa romahda hälyttävästi, vaikka mikä olisi. Viimeistely sujui paremmin kuin ulkomailla ja pehmeä kunto jätti tietysti arvailun varaan, että oliko vieläkin ongelmia nesteisyyden kanssa vai pelkästään rasvaprosentissa.

Foorumeilla parjattu kisapaikka, koulu, oli vallan loistava. Kilpailijana en pitänyt kisapaikkaa mitenkään huonona ja ahtaissa takahuonetiloissakin sopu sijaa antoi. Ilmapiiri oli varsin iloinen ja rento, oli kiva fiilis koko kisan ajan ja Lintusen Terolle voi antaa suuren halauksen siitä huolenpidosta ja kiinnostuksesta, mitä hän osoitti ennen kilpailua ja kilpailupäivänäkin. Minulle on tärkeää, että kilpailijoita kunnioitetaan ja tehdylle työlle annetaan arvoa. Tämä arvostus ja välittäminen näkyy yhteydenpitona, voinnin kysymisenä ja palautteen antamisena, eikä kisapaikan glamourissa. Katsomo oli varsin yleisöystävällinen ja tuomaririvistössä ilmeet positiivisia ja kannustavia, aivan kuin Bulgariassakin. Pappa Heikkisen palaute meni suoraan sydämeen, antoi pontta tulevaan ja tuntui aidolta ja hyvältä.
Kisakuvista näkyy taas varmasti kuinka harrastuksensa tuloksista ja lava-ajasta voi nauttia. Se välittyy varmana ja iloisena olemisena lavalla ja on yleisöllekkin mukavaa katseltavaa. Kiitos Terolle ja myös Patelle kivasta fiiliksestä! Voin luvata, että tämä ei jää tähän...näissä kuvioissa kohdataan jatkossa varmasti!

Nyt takana on mukava viikonloppu mökillä. Vietimme siellä kolme päivää nauttien saunomisesta, glögistä ja hiljaisuudesta. Olen rohkeasti antanut itselleni luvan olla onnellinen ja se näkyy minusta kaikessa, mitä teen. Aiemmin minulla oli peruspelko, että hyvää seuraa aina jotakin huonoa ja valmistauduin siihen tulevaan 'huonoon' koko hyvänkin ajan. Nyt onnellisuus kumpuaa syvemmältä..mitään kovin huonoa ei näköpiirissä ole ja rinnallani on ihminen, joka takuulla kulkee kanssani harmaankin ajan läpi. Ensimmäisen kerran elämässäni tunnen, että olen arvokas ihan omana itsenäni, kaikkine hömpötyksineni ja hassutuksineni...se on hurjan vapauttavaa. Minulle avioliitto on aina ollut höpö-juttu, vaikka sormuksia onkin sormessa käynyt aiemminkin...nyt se on aivan kirkas ja luonteva asia eikä pelota lainkaan. Ihana on se päivä, kun Honkanen rva Salmeliniksi vaihtuu ja taatusti nimen kunnialla ja ylpeydellä kannan.

Kaiken kisaamisen ja muun keskellä on tullut myös opiskeltua. Opiskelen siis hierojaksi ja Kinnari Gymillä on nykyisin siis palvelut tälläkin saralla. Ari hieroo vankalla kokemuksella parina iltana viikossa salilla ja minulta puolestaan voi varata opiskelijahintaisia hierontoja. Arin osaaminen on takuuvarmaa ja hän myös ohjaa minua opinnoissani aina tarvittaessa. Aikoja voi varata toimiston aukioloaikoina tai soittamalla suoraan minulle p.045-1217005. Olen erittäin innoissani tästä uudesta aluevaltauksesta ja haluankin tarjota laadukasta palvelua asiakkailleni järkihinnoilla.

Kävin myös testaamassa infrapunasaunan ja voin sanoa, että tämä palvelu tulee ehdottomasti salille ensi kevään aikana. Olo tuon saunan jälkeen oli mitä loistavin ja uskon, että siitä on monelle apua. Tiedotan asiasta tarkemmin salin kotisivuilla heti kun se on ajankohtaista. Ja muistathan...salin oheispalvelut, hieronta, solarium ja lisäravinnemyynti sekä ravinto-opastukset ovat tarjolla kaikille, ei vain salin asiakkaille.

Tervetulleeksi Kinnari Gymille sinut toivottaa Pipa, Ari, Maria ja Jukka. Sinä olet meille tärkeä!

Joulun odotusta ja mukavia hetkiä kuntosalilla! Pusut ja halit!

-Pipa xxx

Tervehdys kaikille pitkän tauon jälkeen!

Vaikeneminen päättyy ja päivittelen blogia aina parin viikon välein, kun kiireiltäni ehdin. Tauko päivityksissäni oli ihan suunniteltua, sillä halusin hoitaa kisaprojektini täysin yksityisesti ja katsoa mitä tuleman pitää. Keskeneräistä on niin vaikea jakaa ja hyppy uuteen ja tuntemattomaan oli riittävän haastavaa jo muutenkin.

Palailimme siis eilen maanantaina, Arin kanssa, hieman ennen puolta yötä Bulgariasta kisamatkalta. Kilpailin Balchikissa IX World Cup Dionyspolis-kilpailussa sunnuntaina 11.10. Kilpailukutsun oli ottanut vastaan 8 kehonrakentajaa, mutta vain viisi meitä nousi lavalle. Tässä kilpailussa on myös bodyfitness-sarja ja siihen on mahdollista vaihtaa vielä kisojen aattona, jos paino vain sen suo. Muutoin kilpailut ovat poseerauksiltaan samanlaisia käsittääkseni. En tiedä oliko joku sitten vaihtanut sarjaa, sillä pari aika lihaksikasta tyttöä näkyi tuonkin sarjan line-upissa.

Kilpailumatkasta jäi hyvä mieli, vaikka moni asia olisi voinut mennä toisinkin.
Ajatus alkujaan oli korjata kisapelko, mikä jäi vuodesta 2006. Tavoitteena oli myöskin tehdä oma paras vapaaohjelma tähän asti ja unohtaa kuiva oravannahka-look, sillä se on tullut jo esiteltyä useasti sm-karkeloissa.
Linjaus tähän kisaan oli naisellisempi ja pehmeämpi ja oma tavoite oli olla raikkaampi. Tiivistetysti voin sanoa, että nautin esiintymisestä enemmän kuin ikinä ennen, enkä jäänyt jossittelemaan hieman nesteistä kuntoa, en kitisemään kisapaikan valoista tai hämääntynyt muuttuvista aikatauluista tai mistään muustakaan. Olin tullut kilpailemaan ja antamaan päivän parhaani ja nauttimaan uudesta kokemuksesta sellaisena kuin se minulle tarjottiin. Tässä onnistuin hyvin, ja todellakin sain esiintyä sieluni kyllyydestä ja lava-aikaa taisi kerääntyä tuona sunnuntaina enemmän kuin kaikkina näinä vuosina yhteensä.
Todella uupunut tyttö köpötteli siis klo. 21 illalla lavalta, tuloksena 4.sija ja rutkasti kokemusta.

Sitten ajattelin kirjoittaa vähän tarkemmin itse matkasta, sivuta diettini mutkia ja mainita fysiikkani kehittämisen kohteista ja sananen muista kilpailijoista.

Kisapaikka on pieni Bulgarialainen kaupunki Balchik, minne on Varnasta noin 30 minuutin matka. Suomesta lennettäessä on syytä varautua siihen, että suoraa lentoa ei ole, vaan mekin jouduimme vaihtamaan konetta Wienissä ja kokonaisuudessa ilmassa meni noin viitisen tuntia. Tähän, kun lisää sitten lähtöselvitykset ja automatkat ym. niin helposti saa yhden työpäivän verran kulutettua itse matkustamiseen.

Kilpailun järjestäjä nouti meidät kentältä sovitusti ja kuljetti hotelliin.
Myöskin kuljetukset kisapaikalle hoituivat järjestäjän toimesta ja kilpailijakokous pidettiin hotellilla. Kaupunkia, missä kilpailu käytiin voisi jotenkin yrittää kuvailla niin, että se oli kuin sekoitus rapistunutta 'neuvostoliittoa' ja uudenaikaista upeaa välimerellistä lomakohdetta. Katsoessaan vasemmalle saattoi nähdä rikkinäistä katukivetystä ja sortuneen talon, jossa selvästi kuitenkin asuttiin, ja päätä kääntäessä oikealle, saattoi silmien eteen kohota upea huvila, minkä pihalla oli uutuutta hohtava katumaasturi tai Audi.

Hotelli oli basic-tasoa, ei mitään erityisen hohdokasta, mutta kivasti me siellä perjantaista maanantaihin viihdyimme Arin kanssa. Kilpailijoille oli järjestetty mahdollisuus syödä kolme ateriaa päivässä hotellilla, aamiainen ja kaksi kertaa suolatonta kanaa ja riisiä. Minunkin hienot eväät jäivät perjantaina lentokentän turvatarkastukseen, kun Pilttikin lasketaan nesteeksi lennolla nykyisin. Ihan mukavasti kuitenkin sain hotellilta puuroveteni ja pariin otteeseen kävin sitten maistelemassa tuota hotellin kanaa. Viimeistelyssä oli ehkä erikoisinta se, etten hikoillut lainkaan...yleensä olen hikoillut melko runsaasti ja suussa ollut voimakas suolan maku ja jano aivan jäätävä. Nyt 25 asteen lämmöstä huolimatta en hikoillut lähes ollenkaan ja siedin juomattomuutta melko hyvin.

Mielestäni olisin voinut olla 'kuivempi', mutta oliko sillä mitään merkitystä loppujen lopuksi....sitä en usko. Viimeistelyllä, kun ei ihmeitä tehdä, dietti on pitänyt hoitaa ihan reilusti ennen kisoja. Moni, kun syyttää nesteisyyttä silloinkin, kun kyseessä on vain löysä kunto.

Syömisen suhteen olin ylivarovainen, koska minulla on todella hankala vatsa ja vanhat blogini lukijat tietävätkin, että noudatan off-kaudellakin rajatun hiilihydraatin ruokavaliota. Nyt lisänä oli vielä alkukesän vatsapöpö ja lääkitystä en ole voinut vieläkään lopettaa, sillä oireet palaavat parissa päivässä. Dietin energiamääräkin oli tästä syystä poikkeuksellisen alhainen, kun kaikki ruoka-aineet tuntuivat auheuttavan ongelmia koko alkukesän. Vatsan kontrolli sen sijaan olikin sitten tosi onnistunutta tässä kisassa, siitä olen iloinen. Minulla on melko kapea lantio ja selkä alkaa vieläkin (!) mielestäni liian ylhäältä, joten etu- ja takaposeerauksissa näytän helposti tasapaksulta eikä silloin ole varaa menettää sivuposeerauksia pömpöttävän vatsan vuoksi.

Ojentajaposeeraus taisi olla kovin mitä minulla on tähän asti ollut ja rinta sivulta on myös melko hyvää tasoa!

Poseeraaminen tuntui ja näytti helpolta ja hymy oli aito. Tästä suuret kiitokset Mika Nyyssölälle. Mikan kanssa loimme koko minun poseerausrutiinini uudestaan ja se ei todellakaan ole pikku juttu tässä lajissa. Mika suunnitteli myös vapaaohjelmani ja se olikin Brigita Brezovacin vaparin jälkeen varmasti toiseksi viihdyttävin...tai esteettisin...Kiitos Mika! Ehdottomasti jatkan yhteistyötä Mikan kanssa, en edes halua miettiä vaihtoehtoa tälle kuviolle, koska se saa molemmat innostumaan ja Mika on todella hyvä 'esiintymisvalmentaja'.

Brigita Brezovac voitti kisan ja on muuten loisto tyyppi! Voittaja ja kakkonen olivat selvillä lähes heti. Kanadasta joka vuosi kilpailuun saapuva Mary Lynne Mackenzie oli todella kireä ja extra kuiva, joten hänelle meni täysin ansaitusti tuo toinen sija. Kolmatta sijaa ainakinkin kovasti vertailuttivat, sillä minua ja ranskalaista kilpailijatarta pyöritettiin useasti vertailussa ja silloinkin kun kaikki näytti olevan selvää, niin saattoi homma alkaa uudestaan. Ranskaan se kolmas sijoitus nyt meni kuitenkin ja kuvissa ainakin ihan ymmärrettävää. Kovasti yritin kampoihin pistää...hitsi!

Bulgarian oma tyttö, hyvin maskuliininen kilpailijatar jäi sitten 5.sijalle. Hän on 'pelottavasta' ulkoisesta olemuksestaan huolimatta tosi hauska ja lämmin kilpailija ja puhuu hyvin englantia. 'Rento' tyyppi olisi varmasti lähinnä oikea tapa kuvata häntä. Kanadan Mary Lynne puolestaan on herttainen ja kokenut kilpailija ja Brigita on avoin, ammattimainen ja myöskin hyvin mukava. Ranskalaiseen kilpailijattareen en oikein tutustunut, sillä hän ei juuri puhunut englantia. Hänen miehensä/ huoltajansa tosin oli erittäin puhelias illallispöydässä ja mikäli ymmärsin oikein, niin he ovat kiertäneet kisoja enemmänkin ja tänäkin vuonna ilmeisesti neljät skabat...mutta näissä keskusteluissa on aina vähän väärin ymmärtämisen vaaraa...heh!

Kaiken kaikkiaan tästä blogista ehkä on jo välittynytkin se, ettei tämän tyyppiseen kisaamiseen voi asennoitua ihan samalla tavalla kuin esimerkiksi kotimaiseen Fitness Expoon. Toki täytyy valmistautua ja tehdä parhaansa, mutta matkalla saattaa sattua ja tapahtua mitä vain!! Ihmiset...toiset kilpailijat, huoltajat, järjestäjät, yleisö....kaikki ovat avoimia ja puheliaita kieliongelmista huolimatta, jopa vähän höpsöjäkin 'fanittajia', mutta kaikki on sitten taas muutoin hyvin vapautunutta eikä mönkään menneitä juttuja kannata jäädä siellä murehtimaan. Ja fiksu jos on, niin tekee a-, b- ja c-suunnitelmia tankkausten ja muun viimeistelyn suhteen niin osaa sitten toimia muuttuvissa tilanteissa reissussa. ....ja ihan ihmeellistä glamouria on turha myöskään odottaa sen enempää hotellien kuin kilpailupaikkojen suhteen. Heh!

Nyt on sitten kiitosten paikka! Mikaa on jo kiitelty, mutta seuraavat kiitokset ovatkin sitten minun äidilleni, joka ajoi Savonlinnasta kisaviikon tyhkennysten ajaksi auttamaan minua matkan valmisteluissa ja otti Uskon hoitoon ja kyyditsi kentälle ja tsemppasi tekstareilla koko viikonlopun. HUIPPU äiti minulla! Ja tähän mainittakoon, että olen perustavallisesta perheestä, vanhempani marjastavat, sienestävät ja mökkeilevät eikä äiti taida kovin paljon rakennekynsistä tai ripsipidennyksistä tietää, saati sitten kehonrakennuksesta....mutta mitäpä sitä ei lapsensa onnellisuuden eteen äiti tekisi....meillä se tarkoitti sitä, että Riitta Honkanen maalasi Protania lakkapensselillä kolmekymppiseen tyttäreensä, vaikka se hieman omituiselta kuulemma tuntuikin..

Kiitoksia Jukalle siitä, että on olemassa, siitä, että on just vaan sellainen kuin on ja aina voi soittaa, kun siltä tuntuu, että murhe painaa tai, että jotain ihanaa ja tärkeää on tapahtunut ja sen haluaa jakaa. Kiitos salitytölleni Marialle käsittämättömän joustavasta työvuorojen teosta ja omatoimisuudesta. Harva alle parikymppinen on yhtä luotettava kuin hän. Ihana tytteli olet, varsinainen aarre!

Kiitos ystäville ja facebook-tsemppareille sekä erityiskiitos Hinkkasen Jarkolle ja Koskisen Kyöstille. Molemmat tiedätte kuinka teitä arvostan. Kiitos tuesta ja infosta Suomen päässä Tero Lintuselle Fitness Finland Ry:stä. Sivuihin kannattaa käydä tutustumassa osoitteessa www.fitness-finland.fi.

Viimeisenä ja tärkeimpänä...kiitos Arille! Olen sinua silmiin katsoen kiittänyt ja tiedät kuinka tärkeä osasi on ollut ja vain me kaksi tiedämme kuinka huippu tämä kokemus oli! Saimmehan sen yhdessä kokea. Me olimme tiimi, eikä tavoite hämärtynyt loppusuoralla hetkeksikään. Minulla oli hyvä mieli ja huolehdittu olo koko matkan ajan, annoit minulle mahdollisuuden nauttia ja loistaa ja osasit jakaa ilon kanssani. Viikonlopun olisi voinut huonomminkin viettää. Ylpeitä voidaan olla toisistamme! Kiitos vielä kerran kaikesta jaksamisesta, asioiden hoidosta, hieronnasta, tsemppaamisesta ja vilpittömästä rakastamisesta!xxx

Näillä turinoin lopetan ja palaan arkisemmilla asioilla parin viikon päästä blogin pariin. Silloin kirjoitan Kinnari Gymin lajentuneista palveluista ja opiskelustani ja ehkäpä joku sananen tulevaisuudestakin....kuka tietää...

Pipa iskee silmää....lähettää lentosuukon juuri Sinulle!...ja sulkee läppärin tältä erää!

Hei Ihanat lukijat,

Hyvin olette minua muistutelleet blogin päivittämisestä. Vihdoinkin siis olen ryhtynyt tuumasta toimeen ja voin luvata, että tämän kertainen tarinointini on täynnä tunnustuksia, ajatuksia rakkaudesta ja rohkeutta myöntää omia virheitään. Luvassa on myös asiaa Kinnari Gymistä, se kun on osa elämääni...niin myötä- kuin vastamäissäkin.

Dietistä on ollut puhetta jo aiemmin ja voin todeta, että dietillä ollaan....Tein kuitenkin päätöksen, etten aio mitään 'kehityskuvia' tänne päivittää enkä avata tuota asiaa muutoinkaan enempää, en myöskään valota kisasuunnitelmiani, jos sellaisia on. Mikäli tästä jotain kerrottavaa syntyy, niin teen sen sitten syksyllä kunnolla kuvien kera.

Tämän kesän aikana olen oppinut, että ahkeruudellakin on rajansa. Olen tehnyt yövuorojen lomituksia kehitysvammaisten asumispalvelussa nyt viitisen kuukautta ja pitänyt salia siinä samalla. Normaalisti yövuoroja on aina 7 ja niitä seuraa 7 vapaapäivää. Minun tapauksessani nuo 7 vapaata ovat täyttyneet luonnollisesti Kinnari Gymillä työskentelystä, mutta myös 'yövuorokeikoista' toiseen asumispalveluyksikköön. Kesän aikana minulla on ollut vain kaksi vapaata viikonloppua, joista ensimmäinen oli juhannus. Nyt odotan tätä työrupeamaa päättyväksi ja myönnän....että loputtomiin ei voi jaksaa. Kun tähän yhdistää kuntosaliharjoittelun kuudesti viikossa sekä aerobisen harjoittelun myöskin kuudesti viikossa sekä kurinalaisen ruokavalion, niin voi vain todeta, että vuorokaudessa on aivan liian vähän tunteja ja ainoa asia, mistä voi enää tinkiä, on uniaika. Se on lyhyt tie kuljettavaksi ja siitä ei saa tehdä tapaa, sillä se ei ole hyväksi terveydelle eikä missään nimessä eduksi mahdolliselle kisadietille. Kaikesta olen kuin olenkin selvinnyt ja kunnialla työni ja harjoitteluni hoitanut, mutta olen elänyt erittäin tiukan aikataulun mukaisesti, suorittanut asioita ja tehtäviä toisensa perään kello kaulassa juosten aikaa vastaan. Olen kiroillut auton ratissa, huokaillut äänekkäästi liian hitaasti kulkevassa kassajonossa kaupassa, nakellut niskojani ja itkeä tirautellutkin piilossa vieraiden silmiltä.
Onnellisuus ei tule suorittamisesta, ahkeruus on kiistatta hyve, mutta ahkerakin voi olla kohtuudella ja nauttia matkasta pelkän päämäärän sijasta. Opiksi on siis otettu!...aina seuraavaan keikkaputkeen asti ainakin...

Olen ylpeänä julistanut sinkkuelämän ihanuutta sekä itsenäisyyttäni jo useassa aiemmassa kirjoituksessani. Olen pohtinut pitkää tietäni aikuisuuteen ja onnellisuuden löytymistä elämääni. Tämä on kuin kohtalon ivaa, mutta ihaninta sellaista, sillä elämääni on löytänyt tiensä mies....'se oikea', juuri silloin, kun sitä vähiten odotin ja tuskin lainkaan osasin edes sellaista kaivata.
Niin kuitenkin kävi, että ystävän ajatuksesta hieman huvittuneena annoin miehelle luvan näytille saapua, sillä uudet ystävät ovat aina tervetulleita elämään ja muistin heti alkuun kertoa, ettei minulla ole aikaa kenellekkään 'siinä mielessä' enkä ole kiinnostunut uudesta ihmissuhdehöttöilystä tällaisessa elämäntilanteessa. Vaikka mistään en kiinnostunut muka ollutkaan, niin ilta toisensa jälkeen löysin itseni kyseisen herran seurasta luennoimasta milloin itsenäisyydestäni, milloin siitä kuinka ylpeä olin riippumattomuudestani ja tavastani elää ja kulkea omaa tietäni...ja siinä se ihminen silti vain oli! Hän ei horjahdellut sanojeni voimasta, ei epäröinyt, vaikka suuni suolsi ilta toisensa perään julistuksia milloin mistäkin, eikä hämmentynyt, vaikka tunteeni viuhtoivat juupas-eipäs-linjalla kuin tuuliviiri. Elämässäni oli aikuinen, vankkumaton mies, joka katsoi sanojeni taakse, suoraan sieluun ja sydämeen. Sieltä sanahelinän takaa näkyi tämän tytön hämmentynyt sydän, joka oli aivan liian arka kumotakseen terävän kielen ja aivan liikaa pohtivan mielen.

Tuli kuitenkin se päivä, se hetki, jolloin ihminen luovuttaa ja laskee suojansa. Siinä hetkessä saa sydän johdattaa, eikä mikään pelko enään nouse tunteiden tielle. Siitä hetkestä ei ole paluuta, sillä sen tien nimi on rakkaus. Sitä tietä siis kuljen...en yksin, vaan yhdessä tärkeän ihmisen kanssa, käsi suloisesti suljettuna miehen karheaan kouraan siinä lähekkäin niin, että tunnen toisen ihmisen lämmön ja lempeän olemuksen. Minä olen se ikuinen epäilijä, joka on saanut oppia, että ei rakkaudesta turhaa niin paljon ole kirjoitettu eikä 'se oikea' ole mikään mielikuvituksen tai ikuisen romantikon luoma illuusio, vaan todellakin totta!!!

Oooh! Tulipa kirjoitettua elämäni romanttisimmat rivit..ja suoraan sydämestä. Palatakseni arkisempiin asioihin, voin todeta, että Arin astuminen elämään on tuonut loistavan lisän treenaamiseen ja lihashuoltoon. Elämäntapa on yhteinen ja siitä nauttivat molemmat. Kinnari Gymillä on ollut muutoinkin loistava kesä!! Väkeä on riittänyt ihan ruuhkaksi asti ja tunnelma on ollut kesäisen leppoisa ja rento. Salilta löytyvät uudet penkkipunnerruspenkit ja paras maastavetolava, jonka olen eläessäni nähnyt. Kiitos siitä maailman parhaalle Jukkikselle, Kinnari Gymin laitteiden huollon ja uusimisen mestarille!

Ennen juhannusta gymillä vieraili ensimmäisen kerran myös Nyyssölän Mika. Treenattiin kimpassa ja korjailtiin poseeraustani. Voin lämpimästi suositella Mikaa tähän tehtävään, etenkin silloin, kun takana on jotain sellaista, mikä aiheuttaa esiintymisen suhteen pelkoja ja ahdistusta. Tällä hetkellä tiedän, en luule, vaan todella tiedän näyttäväni hyvältä lavalla, mikäli kunto osuu kohdalleen ja kannan vuosien työni ylpeästi esille nauttien joka hetkestä. Se on upea tunne! Kiitos Mika!

Toivotan lämmintä loppukesää ihan jokaiselle ja potkua treeneihin syksyn kisaajille!! Tervetuloa Kinnari Gymille, vaikka lomapäivän jumpalle.
Suukot ja halit!

-Pipa xxx

Moix Ihanat!

Kirjoittelen tässä nyt vielä kerran ennen luovaa taukoa ja palailen juhannuksen jälkeen sitten tämän blogin pariin. Tämä tauko johtuu ihan puhtaasti työkiireistä ja vasta alkaneesta dietistä. Arki kulkee tuttua rataa ja uutta kerrottavaa ei niin kovasti kerry, joten mukavampi sitten tarinoida, kun on juttua useamman rivin verran kerrottavana. Tosin taitaapa tämä tänäänkin livetä sivuraiteille ja muistuttaa jotain aivan muuta kuin perinteistä treeniblogia.

Tosiaan aloitin nyt sitten dietin tämän viikon alusta, kun ei ollut mitään varsinaista syytä odottaa juuri tuohon ensimmäiseen päivään kesäkuuta. Mitään ihmeellistä kerrottavaahan ei tässä vaiheessa ole, sillä startti on vasta takana ja tulevat viikot ja kuukaudet kertovat toteutuuko kilpailusuunnitelmat ja toivottu tavoitekunto. Kuntofillari on tukevasti makuuhuoneessa sängyn vieressä ja sen selkään hyppään heti alussa neljästi viikossa. Kalorit pyörivät noin 2400kcl paikkeilla ja kuntosalilla treenaan 5-6 kertaa viikossa. Näihin kuulumisiin palaan sitten juhannuksen jälkeen. Peukut pystyyn Pipalle!!

Ajattelin jälleen vähän "avautua" mielen sopukoissa pyörivistä asioista..heh...Uskomatonta, mutta totta on, että minuakin toisinaan 'nyppii' muutamat asiat kaiken hyvän ja onnellisen olon keskellä. Niistä siis kirjoittelen tänään...

Arvostan ahkeruutta ja reipasta asennetta yli kaiken ja olenkin aina tehny reilusti töitä. Itsenäisyys ja yritteliäisyys ovat minun elämänarvoissani ehdottomia hyveitä. Silti toisinaan on harmittavaa huomata tämä ajan rajallisuus, sillä kahden työn puristuksessa sekä eväiden teon ja treenien lomassa joutuu todella ponnistelemaan, jotta onnistuu säilyttämään edes hitusen sosiaalista elämää. Kaiken kukkuraksi olen maailman ihanimman eroahdistuksesta kärsivän koirapojan yksinhuoltaja, joten 'lapsen' hoidon järjestelykin ottaa oman vaivansa. Mieluusti viettäisin enemmänkin aikaa ystävien kanssa tästä ihanasta kesästä nauttien ja joskus tekisi mieli polkea jalkaa ja pistää kiukutellen kuin 5-vuotias konsanaan, kun viikonloppuna yksinäiseen yövuoroon matkaan. Onneksi on kuitenkin kalenterit keksitty ja kovaa vauhtia vapaapäiviä täyttelen ystävien tapaamisilla, jotta varmasti ehditään nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Kiireen voi antaa nujertaa ja sulkea sisäänsä tai sitten nähdä hieman vaivaa ja onnistua elämään täyttä ja hyvää elämää! Minä olen päätynyt tähän viimeiseen vaihtoehtoon, sillä itse ainakin kaipaan niitä irtiottoja arjesta ja ihmisiä jakamaan asioita kanssani.

Toinen harmittelua synnyttävä asia on kunnollisen treenikaverin puuttuminen. Salilla saa mukavasti apua tarvittaessa ja itsenäisesti on ihan hyvät mahdollisuudet valmistautua kisoihin ja treenata kunnolla. Joskus vain miettii kuinka mukavaa olisi, jos osuisi sopiva ihminen samoilla tavoitteilla treenikaveriksi ja olisi se muutaman toiston lisää tuova tsemppaaja siinä mukana. Kyse ei ole motivaation puuttumisesta tai mistään muusta sellaisesta, vaan puhtaasti siitä tosiasiasta, että kahden ihmisen mieli on yhdessä vielä vahvempi, kun tavoitellaan hyviä tuloksia.

Kolmas mieltä painava asia on perhe. Huomaan kuinka viikot soljuvat toisensa perään ohitse, enkä onnistu löytämään mukamas aikaa vanhemmilleni, vaikka heitä sydämessä ja mielessä kuljetankin. Huoli äidistä ja isästä on jatkuvasti lisääntynyt, kun itsekin on aikuisen elämään päässyt käsiksi. Toki puhelin toimii ja sitä tuleekin käytettyä, mutta sydänalaa kouristaa ajatus siitä, että mitä, jos aika tekee tepposet ja vie jomman kumman ennenaikaisesti pois enkä kiireiltäni ole ehtinyt heistä nauttia. Olen niin ylpeä siitä esimerkistä, minkä he ovat minulle antaneet niin elämänarvojen kuin avioliitonkin suhteen. Heillä on vuosikymmenien yhteinen taival takana ja nykypäivänä se on mielestäni asia, josta voi olla reilusti ylpeä.

Olen myös kiitollinen siitä ymmärryksestä, jota he yhä osoittavat valitsemaani urheilulajia kohtaan, vaikka eivät varmasti ihan tämän tyyppistä valintaa tyttärelleen alkujaan ole toivoneet. Voisin kuvitella, että tällainen muskelijuttu on varmasti kovempi pala isälle, sillä kukapa haluaisi oman prinsessansa haukkareita pullistelevan ja riskimpää rautaa repivän kuin moni mies. Kyllä heidän aikalaisensa varmasti toivovat tyttärilleen kukkamekkoa, hyvää puolisoa ja mieluusti vakituista lastentarhanopettajanvirkaa kaupungilta, kun on kerran ihan koulutkin sitä varten käyty. Näin ainakin meillä. Ja totta vie minä tämän ymmärränkin ja juuri siksi heitä arvostan, sillä minun omituisia valintojani ei ole odotuksista huolimatta koskaan kyseenalaistettu ja onnellisuuteni on saanut olla mittarina valintojeni oikeellisuudelle. Ihanat iskä ja äiskä!!

Voi, että tekisi vielä mieli kirjoittaa napakasti muutama sananen sinkkuilusta, mutta jätettäköön se toiseen kertaan. Vanhempieni oivasta esimerkistä huolimatta, minun valintani on tällä hetkellä onnellisuus ja siihen en tarvitse sohvalla makaavaa lätkää tuijottavaa miestä enkä kenenkään haisevien sukkien keräilyä lattialta. Kuitenkin meillä on sellainen perusolettamus, että sinkkuus ei voi olla valinta, vaan se on tila....virusinfektio, josta yritetään parantua keinolla millä hyvänsä. Heh! Ainakin sitä pitää kovasti perustella, jos haluaa hetken elää itsekkäästi ja toteuttaa omia unelmiaan. Ihan höpsöä sanon minä! ...ja haisevia sukkia tai ei, niin miehet ovat ihania otuksia ilman muuta ja pilkettä ja pientä sutinaa pitää olla aina, mutta kyllä se onnellisuus on aika monen asian summa, eikä sitä varten tarvitse pariutua.

Jokaisella on oikeus toteuttaa omaa näkemystään onnellisuudesta, harrastaa rakastamaansa lajia ja elää valitsemallaan kokoonpanolla. Minusta on outoa, jos pitää elää niin, että etsii koko ajan jotain ja hamuaa huomista, vaikka meneillään olevakin päivä on täynnä mahdollisuuksia ja kokemuksia. Vaikka asettaa tavoitteita työuralla tai harrastuksissa, niin kyllä siitä tekemisestä pitää nauttia ja sen pitää olla se ensisijainen juttu! Sama pätee ihmissuhteissa. Miksi pitäisi etsiä, jos ympärilläsi on hyviä Sinusta välittäviä ihmisiä ystävinä ja rakastava perhe? Eikö niistä pitäisi ammentaa onnellisuutta ja elää siinä hetkessä, mikä on tarjolla?

Elämä vie ja kuljettaa, ei se paljoa kysele, onnellisuuden löytää, kun hyppää vain rohkeasti kyytiin avoimin sydämin!

Suukkoja ja halauksia Sinun kesääsi!

-Pipa xxx

Moikka rakkaat lukijat!!

Kirjoittelen yön sylistä jälleen ja se olkoon selityksenä, jos ihan höpöjä tulee raapusteltua. Katselin juuri Euroviisut sivusilmällä ja toisella silmällä seurailin tulostietoja New York Pro kisoista Jari Mentulan osalta. Suuri menestys taisi näissä molemmissa nyt jäädä saavuttamatta, mutta suoritukset vallan hienoja siitä huolimatta.

Mitään varsinaista aihetta ei tällä kertaa ole, katsotaan siis blogitekstin lopussa, mitä tuli sanottua. Elämä kulkee tutuissa merkeissä, työtä ja treeniä sekä yhteydenpitoa ystävien kanssa. Syön jo nyt varsin tarkasti, mutta virallisesti dietti alkaa kesäkuun ensimmäinen päivä. Kalorit liikkuvat 2500-2800 välillä päivittäin. Tämä ei itse asiassa ole kovin paljon, mutta olen siitä huolimatta saanut painoani nostettua, kun olen tarkkaillut ravintoaineiden suhteita. Huomaan, että nykyisellä elämänrytmillä tuo energiamäärä on varsin riittävä, sillä työt eivät ole kovin raskaita ja näin ollen kulutus ei ole niin suurta kuin aikanaan päivätyöläisenä, vaikka työjaksoille ajallisesti kertyykin mittaa 11-16 tuntia vuorokaudessa. Olo on kaikin puolin hyvä, tosin toisinaan toivoisi treeneihin hieman enemmän aikaa ja yksityisyyttä.

Nyt auringon myötä ja vaatteiden vähetessä on tullut huomattua se, ettei edusta ihan perinteistä naiskuvaa. Ihmiset tuijottavat siekailemattoman suorasti, supisevat ja pälyilevät joko paheksuen, uteliaisuuttaan tai ihaillen. Tähän tottuu pian, mutta joka talvi se vain unohtuu ja muistuu kesän kynnyksellä mieleen. Parhaiten tämän huomaa pikaisilla kauppareissuilla, kun juoksee treenipöksyissä ja topissa ostamaan jonkin unohtuneen evään ym. Huonona päivänä, mikä tarkoittaa minulle sitä, että tunnen itseni aivan liian pieneksi... tekisi mieli sanoa suorat sanat ja kertoa, että tässä maailmassa on kuule ihan oikeitakin kehonrakentajia, että mitä sä mua tuijotat, mutta yleensä en piittaa tai edes mieti moisia. Ihmiset kun ovat pohjimmiltaan kaikki aika ihania.

Olen toisinaan miettinyt, että missä vaiheessa se totaalisokeutuminen oman kunnon ja koon suhteen oikein on tapahtunut. Olen ollut jo vuosia tällainen, suunnilleen samaa kokoa ja lihasmassaa ja oma silmä niin tottunut siihen, ettei edes osaisi ajatella itseään toisenlaisena. Kuitenkin tulee päiviä ja kausia, jolloin ihan tosimielellä minäkin olen pohtinut vaihtoa bodyfitnekseen ja pitänyt sitä jopa ihan järkevänä (onneksi ystävät muistuttavat todellisuudesta tällaisina hetkinä )...ja sitten on hetkiä, jolloin tuntee itsensä jättimäiseksi lihasmöykyksi vailla naisellisuuden ripettäkään (tätäkään ei tapahdu kovin usein...heh!)....esimerkiksi kun tapaa kivan tavallisen pojan ja ensimmäisten treffien lopuksi halaa ja jää miettimään, että kumpi meistä halasi toista...tai kun kulkee käsikkäin kauppojen näyteikkunoiden ohi ja näkee peilikuvan, jossa tiukan teepaidan paljastaman käden lihakset pullottavat ja kyynärvarsien suonien mutkat näkyvät ja huomaa, että se käsi olikin oma...silloin tulee kiire paeta 'kaltaistensa' joukkoon tuntemaan itsensä jälleen pieneksi, ihanaksi pikku Pipaksi, joka haluaa epätoivoisesti kasvaa ja kehittyä. Heh! Kaikki on siis niin suhteellista ja jopa koomista, etenkin kun tähän yhdistää naisen logiikan ja ne hyvät ja huonot päivät.

Edelliseen viitaten olen huomannut myös, että elämään on rakentunut ns. turvavyöhykkeitä, joilla oleilu on mutkatonta ja helppoa sekä vyöhykkeitä, joita pyrkii välttämään viimeiseen asti. Minun turvavyöhykkeeni on luonnollisesti oma Gym ja siellä on helppo rillutella vaikka minkälaisissa vetimissä ja topeissa. Kukaan ei korvaansa lotkauta eikä silmiään pudota, saa pullistella ja ähistä ihan sielunsa kyllyydestä. Vältettäviin vyöhykkeisiin kuuluvat kesäisin ehdottomasti yleiset uimarannat. En voisi kuvitellakkaan, että menisin ottamaan aurinkoa bikineissä ihmisten kansoittamille rannoille ja kulkisin väkimassojen läpi pulahtamaan veteen...heh! Ja kuitenkin voin pukea ne uikkaria puolet pienemmät bikinit ja mennä lavalle pullistelemaan satojen ihmisten eteen. Höpsöä, kuinkas muuten, mutta näin sitä vain huomaa toimivansa ja ajattelevansa, vaikka suurin osa koko ajatusrakennelmasta on vain omaa luuloa.

No ulkoisen minän pohtiminen jätettäköön sikseen. Positiivinen vire on elämässä yhä enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Onnellisuus ja itsenäisyys ovat varmaankin ne johtoajatukset tällä hetkellä ja ne asiat, joista haluaa pitää kiinni tulevaisuudessakin.

En vieläkään tiedä, miksi aikuistuminen otti niin kauan aikaa ja teiniangsti piti otteessa häpeilemättä koko nuoren aikuisiänkin. Joka tapauksessa aikuisuus vapauttaa ja antaa mahdollisuuden nauttia asioiden tekemisestä suorittamisen sijasta, antaa mahdollisuuden rakastaa laajemmassa merkityksessä kuin pelkästään parisuhteen puitteissa ja antaa rohkeutta kurottaa korkeammalle, koska epäonnistuminen ei enää pelota niin kuin aiemmin! Sitä huomaa selviävänsä, vaikka vanhempien vankkumaton tuki ei ole enää päivittäin läsnä, sitä huomaa pystyvänsä tekemään päätöksiä vaikka mahdollinen kumppani ei ole kertomassa painavaa sanaansa jokaiseen asiaan, sitä huomaa kykenevänsä olemaan eri mieltä ilman suuttumusta ja mikä parasta, sitä huomaa, ettei maailmassa voi olettaa, että joku muu tekee sinut onnelliseksi...jokaisen on tehtävä onnensa itse, on vain epäreilua sälyttää vastuu siitä jollekkin muulle. Omasta onnestaan on sitten helppo jakaa muille!

Elämä on täynnä valintoja, joskus ajatukset ja päätökset valintojen takana horjuvat vaikka sisimmässään tietää kulkevansa oikealla tiellä. Se on vain tervettä ja saa muistamaan ne syyt omille valinnoille ja vahvistavat siten halua pysyä omalla tiellään. Mitä enemmän omat valinnat poikkeavat yleisesti hyväksytyistä tai valtavirran valinnoista, niin sitä useammin joutuu niitä pohtimaan, mutta samalla ne tuovat suurinta mielihyvää mitä kuvitella saattaa. Onnellisuus on siis valintoja, valinnat ovat jokaisen omia ja jokainen vastaa viime kädessä omasta onnellisuudestaan!

Mitä ikinä haluatkaan sisimmässäsi elämäsi aikana kokea, tee valintoja kohti unelmiasi, kulje ja nauti matkasta! Usko itseesi niin muutkin uskovat sinuun!

Mukavaa kesää ja onnellisia hetkiä valoisissa öissä ja aurinkoa päiviin!

Pipa xxx